keskiviikko 9. lokakuuta 2019

"Nyt kun kesä mennyt on.."




...ja syksy saapuu, on aika kiittää kaikkia menneestä kesästä. Vuorissalon tukikohdassa tehtiin taas talkoilla puita muutamaksi vuodeksi ja vietettiin mukavia hetkiä patikoiden, saunoen, kalastellen ja katoksella joristen.

Kesän suosituimmaksi puheenaiheeksi nousi varmastikin Päijänteen vedenkorkeus tai paremminkin -mataluus.Veden pinta on toki aina vaihdellut ja varmasti tulee edelleenkin vaihtelemaan, mutta kesien kuivuus ei juuri edesauta vedenkorkeuden pysymistä veneilijöille ja mökkiläisille optimaalisella tasolla.

Päijänteen vedenlaatu on tutkimusten mukaan pääosin hyvä. Tiirinselällä veden laatu on tyydyttävä, samoin kuin Jämsänjoessa, joka tutkimuksissa luokitellaan erityisalueeksi joen säännöstelyn vuoksi.
Kun viikko sitten veneitä Hulkkiossa porukalla nosteltiin, tuli konkreettisesti taas todettua joen ja Tiirinselän runsas humuspitoisuus. Pohjaa pestessä siitä irtosi runsaasti humusperäistä ainesta. Pajulahdessa, Vaherissa ja Pihlajakoskella veneitään pitäneiden pohjat olivat paljon puhtaammat.
Päijänteen ja Jämsäjoen tila on kuitenkin vuosien saatossa parantunut huomattavasti. Suunta on hyvä ja toivottavasti paraneminen jatkuu.

Vuorissalon kesä oli vierailijamäärällä mitattuna jälleen erinomainen.  Olemme onnistuneet  pitämään paikkamme siistinä ja viihtyisänä sekä "palvelumme" leppoisana. Siitä erityiskiitokset kaikille!

Oikein hyvää syksyä ja talvea kaikille!

Hannu

torstai 6. kesäkuuta 2019







Siitä se taas lähtee..

Veneilykesä 2019 on korkattu. Tuulisena mutta aurinkoisena helatorstaina ei vesillä liikkujia juuri  näkynyt, mutta meille suojaisa tukikohta tarjosi jälleen nautinnollisen avauksen. Löylyt olivat edelleen pehmeät, härkälinnut edelleen äänekkäitä ja joutsenet kotoisan komeita.
Saarikierrokset vedimme molempiin suuntiin ja makkarat leirikeskuksen kallioilla lämmitimme kuivilla männynoksilla. Mummon ja papan velvollisuudet kutsuivat jo perjantaina, joten pitkää visiittiä emme saaneet. Ja lauantaina jo sitten satoikin.

Kevättalven aikana kotisatamassamme Hulkkiossa tehtiin vihdoin ja viimein tarvittavaa remonttia. Aallonmurtajalaituria levennettiin metrillä, mikä mahdollistaa parkkeeraamisen laituriin perä edellä. Jo aiemmin oli talvisäilytyspaikkaa entrattu siistimpään kuntoon. Vaheriinkin on ollut tulossa uusi laituri. Koskaanhan rahat eivät kaikkeen riitä ja paljon jäi vielä toivelistalle. Pää on nyt kuitenkin avattu.

Veneilykesä Päijänteellä on aluillaan. Veneiden määrä ulapoilla lisääntyy päivä päivältä ja heinäkuussa satamissa alkaa taas olla vilskettä. Vuorissalo toivottaa kaikki Päijänteen alueen pursiseuralaiset viihtymään tukikohtaamme.

HR


    Joskus maisema järvellä voi olla näinkin värikäs.









tiistai 7. marraskuuta 2017

Piristystä syksyyn tarjolla

Tällaiseenkin vesikulkuneuvoon voi Päijänteellä törmätä.

Talvi tekee tuloaan Hulkkion satama-alueella. Lokakuussa telineilleen nostetut venhot lepäävät peitoissaan, mutta ympärillä kuhisee. Pitkään odotettu talvisäilytysalueen laajennus on alkanut, risukkoa kaadettu ja kaivinkone odottelee myllerryskäskyä. Joitakin veneitä on siirretty pois urakan alta, mutta pikaisen katselmuksen mukaan ei joukossa ollut seuramme paatteja. Hienoa, että satamassa tapahtuu postiivisia asioita. Virkeät yrittäjät ovat jo saaneet Helmen uuteen nousuun ja viihtyvyyttä parannettua. Kiitokset siitä heille.

Syksyn pimeimpinä hetkinä Pursiseura tarjoaa jäsenilleen mainion pikkujoulutapahtuman. Seuran syyskokouksen jälkeen, tarjoamme nähtäväksenne J&J -teatterin mainion farssin Älä pukeudu päivälliselle. Entistä mielenkiintoisemmaksi farssin tekee se, että yhdessä päärooleista nähdään Ruusu kakkosen kippari Vesa "Vekku" Raittila. Vesaa olemme jo osalla porukkaa nähneet Kuorevedellä kesäteatterissa, taidot on hyviksi todettu ja farssi on juoneltaan hulvaton. Kannattaa tulla.

Seuran syyskokouksesta sekä teatterista on ilmoitettu tekstiviestillä jäsenille ja ilmoittautumisia on jo tullutkin. Ennakkoon varattuja lippuja on vielä jäljellä, joten muistakaahan ilmoittautua.
Kokous pidetään siis perjantaina 24.11. kello 18.00 Kyöpelin yläkerrassa ja teatteri alkaa kello 19.00. Seura tarjoaa kokouksen, liput sekä väliaikakahvit teatterilla. Innokkaimmat ovat vielä menossa Hilpeään Hirveen porukalla ruokailemaan omakustanteisesti.

Tervetuloa!
Hannu

torstai 17. elokuuta 2017

Onkikilpailut ja sadonkorjuujuhla

Kesä on kulunut taas siihen vaiheeseen, että on aika ratkoa Pursiseuran onkimestaruudet. Tismallinen aika kilpailulle on lauantai 26.8. kello 12.00. Silloin törähtää torvi ja mato-onget saa viskata veteen.
Monenlaista harjoittelua on saaressa jo nähty ja monenlaista uhoa kuultu, mutta palkintoja ei jaeta puheiden perusteella, vaan paremmuus ratkaistaan jollakin SI -järjestelmän mittausmentelmällä.
Jotta aivan kaavoihimme emme kangistuisi, tasatilanteessa sijoitus ratkaistaan tänä vuonna ketjua heittämällä.

Illalla vietämme sitten sadonkorjuujuhlaa. Illan tarjoilut ovat vielä hieman vaiheessa, mutta jos ja kun tiedätte saapuvanne kekkereihin, pirauttakaapa asiasta Tiinalle, Seijalle tai Minnalle viikonlopun aikana.

Tervetuloa!
Hannu

Leppeää auringonlaskua odotellessa. (Kuva Virtosaaresta tältä kesältä).


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Veneilykausi Päijänteellä on avattu, vettä kölin alla riittää, vaikka se muutoin onkin ollut liki ennätysmatalalla.


























Veneilykesä avattu - sauna lämpenee taas Vuorissalossa

Koleasta ja vähävetisestä keväästä on selvitty. Veneet on taas laskettu veteen ja purjehduskausi avattu. Vaikka vähäluminen toukokuu hieman säikäyttikin arimpia vesilläliikkujia, on Päijänne taas kerran  yllättänyt kauneudellaan ja suojannut armeliaasti aivan huonoimmilta keleiltä. 

Vuorissalon sauna on sekin ollut maineensa veroinen. Pehmeät löylyt, hyvässä seurassa, ovat saaneet työkiireet unohtumaan ja grillikatoksen letkeät jutut hymynkareen suupieliin. Patikka saaren ympäri viehättää yhä ja kalliorannat ovat veden ollessa matalalla kauneimmillaan.

Luonto herää pikkuhiljaa. Joutsenet, hanhet, härkälinnut ja seuran kalamiesten kattamia särkipöytiä tyhjentävät lokkiseurueet pitävät huolen taustamusiikista. Jos isompien solistien soinnut hieman hiljenevät, voi perätuhdolla kuunnella käen kukuntaa tai peipposen liverrystä.

Pursiseuran toimintakin on herännyt jälleen henkiin. Tukikohtatalkoot on pidetty ja lippu nostettu. Ylioppilasviikonlopun jälkeen on kaikilla taas mahdollisuus tuoda veneensä katsastukseen Vuorissaloon launtaina 10.6. Katsastuspäivänä on Päijänteen poliisivene luvannut vierailla tukikohdassa ja viedä kaikki vanhentuneet, tai muuten tarpeettomat hätäraketit pois veneistä kuleksimasta.

Eikä pitkä ole aika enää juhannukseenkaan, Silloin saaressa ovat Jussin juhlat parhaimmillaan. Juhannussauna lämpenee ja kokko loimuaa, jos säät sen sallivat. Ja muutenkin on lämmintä ja mukavaa. Kaiken varalta - ottakaa toppatakkikin vielä matkaan. 100-vuotiaan Suomen suvi kun on arvaamaton.
Tervetuloa!
Hannu 

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

"Myrskyn jälkeen, on poutasää..."


Kohtalaisen rapsakka Rauli-myrsky ei haitannut menoa seuran onkikilpailuissa Vuorissalossa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Pientä virettä ilmassa oli, mutta eteläkaakosta puhaltanut myräkkä ei osunut pahimmillaan tukikohtaan ja kisat saatiin vietyä läpi mukavassa säässä. Sen verran myräkkä innokkaimpia onkimiehiä ja -naisia häiritsi, ettei virkistysalueen laiturille ollut juuri asiaa.

Kalakisan yleiskilpailuvoitto meni tänä vuonna Vileniuksen Ellalle, joka kukisti niukasti mutta selkeästi miesten sarjan voittajaksi jakoavaintemppuakin takavuosina yrittäneen Miettusen Pekan.
Puolet kunniasta Pekka voi hyvinkin antaa Temosen perhekunnan Torille, joka kauhoi haavilla Pekan suurimman kalan -kilpailun voittolahnan  turvallisesti laiturille. Voittolahnalla oli painoa piirua vaille kilo.

Sadonkorjuuviikonloppu jatkui perinteisellä kaavalla: saunomista, syömistä ja saunajuomien nauttimista pimenevässä elokuun illassa.
Aamulla pääsimme vielä nauttimaan römpsäkahvista ja Ellan köyhistä ritareista.
Voittajien on helppo tuulettaa


Kalakisan jälkeen oli porukalla pakko lähteä myrskyä bongaamaan. Eipä näkynyt venhoja vesillä. Jo aamulla tulleiden pursimiesten Keijon ja Paavonkin mielestä tuulta oli Saviselällä likimain riittävästi.

"Lähtisitkö kanssani järvelle, sulle......"

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Vilkkaan viikon huipensi onnistunut juhla

Kesän vilkkain veneilyviikko on nyt takana. Näin uskaltaisin väittää. Pursiseuran tukikohdassa iskettiin kirjoihin sellaisia yöpyjälukuja' etten minä ainkaan muista reilun kymmenen vuoden ajalta vastaavia. Parhaimmillaan laituirissa, ja vähän keulaparkissakin, yöpyi Vuorissalossa 19 venekuntaa. Eivätkä muutkaan päivät olleet juuri pekkaa pahempia. Ja mikä ilahduttavaa, vilisteli rantapolkuja suuri lauma pienempiäkin merikarhuja.

Pursiseuran jäsenten  ja kutsuvieraiden osalta viikko tiivistyi viikonlopun 40-vuotisjuhliin lauantaina. Vilkkaan viikon säikähdyttämänä jouduimme asentamaan  laguunin sisääntuloviitalle private-kyltin, joka käännyttikin joitakin yöpymään yrittäneitä. Pahoittelemme, mutta laiturimme oli juhlailtanakin täpösen täysi. Nyt kaikki ovat taas tervetulleita tukikohtaan.

Juhlamme onnistui mainiosti. Saimme entisiltä kommadoreilta erinomaista tietoa seuran alkutaipaleelta. Nautimme hyvästä ruuasta ja erinomaisista Maricelin kakuista ja saunoimme nahkamme puhtoisiksi. "Yllätysvieras", stand up -koomikko ja veneilijä Mikko Vaismaa pisti porukan hytkymään hersyvillä anylyyseillään veneilijöiden sekä pursiseurojen elämästä ja vähän muustakin. Seuran tinatuopin niiasi ex-varakommodori ja tukikohdan maapohjan hankintaan vahvasti osallistunut Kaija Tommila. Illan jo hämärtyessä esiintyi juhlakansalle vielä akustinen nelikko Red Wine for Aino, joka musisoinnin lisäksi pääsi poseeraamaan yhteiskuvassa vierailuvisiitillä piipahtaneiden Päijänteen venepoliisien kanssa.








Red Wine for Aino nelikossa musisoivat Niklas Piispala (kitara), Vili Kiiskinen (kitara) , Aino Matveinen (laulu) ja Juha Talikainen (rytmit).


Kiitokset kaikille järjestelyissä mukana olleille. Tavataan samoissa merkeissä taas kymmenen vuoden kuluttua. Sitä ennen nauttikaamme hämärtyvistä loppukesän illoista ja rauhasta. Ja mehän osaamme kyllä nauraa ihan omillekin stand up -koomikoillemme.
Sadonkorjuuviikonloppua vietämme pienimuotoisesti, mutta jämäkästi. Pitäähän seuran mato-onkimestari toki taasen selvittää.
Hannu